Sunday, February 19, 2012

Abijuhlaa / Abiturient party

Hei taas, anteeksi vähäinen postaus. Koulussa oli tällä viikolla penkkarijuhlat ja kaikki aika meni niiden valmisteluihin. Keskiviikkona oli potkiaiset, koulun koristelu ja kaverin kynsien laitto vanhojen tansseihin. Torstaina oli penkkariajelu. Onneksi ei ollut -20 astetta pakkasta niin kuin viime vuonna. Saatiin sen sijaan nauttia muutaman pakkasasteen virkistävästä tuulahduksesta.
Illalla lähdettiin bussilla Turun satamaan ja Viikkarilla Tukholmaan ja takaisin...
 Viikon juhlia varten käytin Espanjasta tiilaamiani koristeita. En kerro tässä siitä sen enempää, laitan seuraavaan postaukseen erillisen jutun siitä.

Pohjalla on rakastamani La Femme Beauty, hieman kiiltävä, tumman sinivioletti. Kaunokainen löytyi viime vuonna Siljalta parilla eurolla. En ole varmaan koskaan löytänyt yhtä ihanaa ja hyvää lakkaa niin halvalla.

Hopeana koristeena käytin hopeaa tähtikuvioista kynsikoriste foliota. Laitoin ensin folioliima-lakkaa sivusuunnassa hieman ja odotin sen muuttuvan läpinäkyväksi. Sen jälkeen "kastoin" folion alapuolella liiman päälle ja otin heti pois. Liima otti itseensä folion väriä. Strasseina käytin Espanjasta tilaamiani strasseja. Peukalon helmi on ostettu Tiimarista.

Aluksi en meinannut saada väriä pysymään lakan päällä. Väri jotenkin haihtui ja jäi liiman alle... En tiedä söikö liima folion vai mitä kävi, siitä viisastuneena laitoin seuraavilla kerroilla päälilakkaa heti foliokoristeen päälle. Helppoa ja kaunista.


 Hello again, forgive me for not posting lately. We had "penkkarijuhlat", our schools candidate for the matriculation examination were kicked out of school. We had celebrations like masquerade, going thtought the city throwing candies and on Thursday we went on a cruise from Turku to Stockholm. The preparations took all my time and I didn't have time to blog anything.

 I did nails for the weeks celebrations and used decorations that I had ordered from Spain, I will post a specific blogposting later on.

I used La Femme Beauty named nail polish, it¨s little bit shimmering and the color is purple. I found this beauty from Silja Line for couple of euros.
The silver effect is done with silver colored nailart folio. First I put folio glue and waited for it to dry till it was transparent. After that I did a quick drop with the folio, in and out. I used strass which I also ordered from Spain. Thumps pearl is from crafhts shop Tiimari.
At the beginning I couldn't get the foil to stick, the glue somehow "ate" it... In the next round I put top coat on it right away.


3 comments:

Julia said...

Ihanat kynnet, siististi tehdyt ja kiva värimaailma <3 (: Mutta tuota noin... kävit tässä pari päivää sitten kommentoimassa arvontaani (juliankynsiblogi.vuodatus.net) ja ilmoitit nähneeni minusta lehti jutun länsi-suomessa... mitä ihmettä? :DDD Voisitko tarkentaa vähän...? (: ja juu, kiitos kommentistasi (:

Kisacandy said...

Kiitos :) vastis ->

Julia said...

juu kiitos selvennyksestä ::D ja joo niissä on paavo pesusieni teema... toisen käden kynsissä olisi ollut paavon ja patrikin kuva, mutta kuva oli huono :(